Haku

Musaneuvojien uutuustärpit

Mikä herätti musiikkikirjastolaisen mielenkiinnon?

Muokattu: 11.7.2023
Hakutulos 1
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Kun on takana niinkin pitkä ja vaiheikas ura kuin Yarilla, ei muistelmia saa mahtumaan alle kuuteen sataan sivuun. Mikäs siinä, tällaista tarinointia lukee mielellään, vähän kuin kuuntelisi baarissa pöytäkaverin lennokkaita juttuja. Sopivan lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä yhden.

Väljän kronologisesti etenevä opus keskittyy erityisesti 1970–80-luvuille. Yari raivasi paikkansa Suomen rock-historiaan Se-yhtyeen laulaja-lauluntekijänä. Rokkihommien lisäksi hän on ansioitunut elokuvasäveltäjänä. Genrerajat eivät ole juurikaan Yaria hidastaneet: CV:stä löytyy niin ortodoksista kirkkomusiikkia kuin humppaa Euroviisukarsinnoissa Eläkeläisten kanssa. Ja kaikesta tästä riittää mielenkiintoista kerrottavaa.

Erityisen kiinnostava tämä teos on jyväskyläläiselle lukijalle, sen verran iso rooli Jyväskylällä on ollut Yarin elämäntaipaleella. On sykähdyttävää lukea kirjaa, jonka tapahtumapaikoilla on itsekin käynyt. Paikat ovat toki osittain hävinneet tai vähintään muuttuneet ja kirjassa mainituista henkilöistäkin valitettavan moni siirtynyt tuonilmaisiin.

Yari on lupaillut uutta sooloalbumia lähiaikoina ilmestyväksi. Sitä odotellessa kannattaa tutustua ainakin Se-yhtyeen tuotantoon, josta on viime vuosina saatu ilahduttavasti uusintajulkaisuja uusine saateteksteineen.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 2

100 asiaa musiikista Näytä tarkat tiedot

100 things to know about music, suomi
Kirja
Martin, Jerome, kirjoittaja ; Mariani, Federico, kuvittaja ; Pyysalo, Marketta, kääntäjä
2022
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Tässäpä inspiroiva ja tiedonjanoa lisäävä kirja musiikista. Kirjaan valitut aiheet ovat kiitettävän monipuolisia musiikin ja soitinten fysiikasta erilaisiin musiikkikulttuureihin, ja on kirjassa useampi esimerkki jopa muiden eläinten musikaalisuudesta. Seuraavan sivun aihe on aina jotain ihan muuta kuin edellinen, eli lukija ei tosiaan pääse kyllästymään.

Musiikkiin perehtyneelle aikuislukijalle tässä ei välttämättä ole kovin paljon uutta tietoa, mutta voisin hyvin kuvitella lapsen saavat tästä paljon irti. Innostavasti kerrotut esimerkit varmasti houkuttelevat hakemaan aiheesta lisää tietoa. Useimmista asioista kerrotaan juuri sopivasti: vähän enemmän kuin pelkkä pintaraapaisu, mutta ei liian pitkästi, ettei lukijan jaksaminen lopu kesken.

Kuvituksesta pidin myös: on mukavan värikästä, informatiivista ja viihdyttävää. 100 asiaa -kirjasarjassa on käsitelty mm. historiaa, ruokaa, valtameriä ja avaruutta, eli jos tyyli miellyttää, niin siitä vaan tutkimaan muitakin aihealueita.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 3
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Ensemble Gamut! on vanhaa musiikkia, suomalaista kansamusiikkia, improvisaatiota ja nykyaikaisia äänimaisemia toisiinsa kietova kokoonpano, jonka jäsenille on kertynyt häkellyttävä määrä ammattitaitoa musiikin eri alueilta. Yhtyeen musiikki on lumoavaa, rauhoittavaa, välillä hengästyttävää ja ennen kaikkea aivan omankuuloistaan. Kaksi vuotta kehutun debyyttialbuminsa UT jälkeen yhtye on julkaissut uuden albumin RE, jolta löytyy mm. vanhan Piae Cantiones -kokoelman lauluja uudenlaisina versioina. Yhdellä kappaleella vierailee myös Paleface. Suosittelen pysähtymään tämän levyn äärelle.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 4
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Ina Forsmanin tuorein julkaisu All there is on todella ammattitaitoinen kokonaisuus. Bändi svengaa upeasti ja solistin laulu on sielukasta. Monipuolinen kappalemateriaali vie vuosikymmenten takaisiin tunnelmiin, mutta nykypäiväisellä otteella. Tavastian keikalla levyn julkaisemista elokuun lopussa juhlinut laulaja on tätä kirjoittaessa ehtinyt jo palata takaisin valloittamaan Keski-Euroopan soul- ja blueslavoja. Suomessa Ina Forsmania on mahdollista nähdä keikalla seuraavan kerran maaliskuussa 2023. All there is on loistava levy, joka vain paranee kuuntelukertojen myötä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 5
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Makkonen hakkaa Andyn mennen tullen, sori vaan Andy. Young Drunks & Old Alcoholics jonkinlaista sarkasmia, ironiaa? Makkonen ei elämänohjeita jakele, kunhan toteaa tapahtuneen! Everybody's Nobody on ehdoton suosikkini, vaikka koko albumi rullaa kerrassaan komeasti. Kyllä kuulee, että tekijät ovat rautaisia ammattilaisia, joilla takana vuosikymmeniä kovaa duunia. Minä pidän siitä, että saan sitä mitä tilaan, ei ikäviä yllätyksiä vaan tuttua ja turvallista. Tämä on sitä ihan 100%:sti. Antisocialite on hyvä esimerkki siitä, että kerrankin hidas balladi uppoaa meikäläiseenkin. Kaunista, eikä yhtään lällyä!

Makkosen lastenkirja Makke ja Nupu kannattaa myös tsekata.

Sirkka, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 6
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Nonesuch Recordsilta on ilmestynyt rytmistä energiaa pursuava levy, jolla kuullaan kaksi Steve Reichin ennen julkaisematonta teosta soitinyhtyeelle ja pienelle orkesterille. Erityisesti Runner (sävelletty vuonna 2016) on kuulokuvaltaan sellainen, että sitä voi hyvin suositella heillekin, jotka eivät ole vielä nykytaidemusiikkiin tutustuneet. Teoksissa lyhyitä toistuvia rytmikuvioita soittavat puupuhaltimet, jouset, pianot ja lyömäsoittimet. Susanna Mälkin johtama Los Angeles Philharmonic Orchestra pitää toistuvaa pulssia yllä sitkeästi ja eri soitinryhmistä kuultavat kuviot säilyttävät teokset mielenkiintoisina loppuun asti.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 7
CD
McCoy, Andy, esittäjä
2022
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Pikkasen menee sosiaalipornon puolelle, kun panen levyn soimaan! Onko Suomen Keith Richards edelleen vedossa vai ei! No, onhan se. Kitara soi mallikkaasti ja vaikka äänessä alkaa kulunut elämä kuulua, niin ei se menoa haittaa.

Hitaampi Shot full of Love, no se vaan on kaunis! Vanha pukki herkistyy, kun löytyy Se Nainen, jonka jalkojen juuren voi sydämensä tiputtaa. Kitarat soi kauniisti ja rosoinen ääni voisi jopa saada herkemmän ihmisen liikuttumaan.

Sangen kiinnostava valikoima Andyn suosikkeja, ehkä tyyliin ”jokaiselle jotain”. Vannoutuneen Hanoi-fanin levyhyllyyn pakollinen täyte, vaikkei kaikista biiseistä pitäiskään. Meikäläisen makuun hitaammat biisit ei oikein uppoa, mutta heti, kun tahti nopeutuu, alkaa varpaat heilua.

Joskus 80-luvun puolivälissä Punkaharjulla pienimuotoisilla rockfestareilla olin yksi harvoista ihmisistä, kun lavalle asteli n. klo 15 tuntematon porukka nimeltä Hanoi Rocks. Se oli rakkautta ensi kuulemalta!

Funnel of love, Hot Night in Texas ja Shot full of Love. Motorbiking on kuin palaisi jonnekin kauas 80-luvulle. Nämä ensikuulemalta kiinnostavimmat. Vaikka eihän Andy näihin covereihin mitään maailmoja mullistavaa ole keksinyt, mutta haitanneeko tuo.

Sirkka, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 8
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Siitä onkin hetki vierähtänyt, kun musaneuvojan listalla on viimeksi huomioitu suomalaista uutta lastenmusiikkia. Nyt on mitä mainioin tilaisuus korjata asia ja esitellä… The Bätmäns! Yhteisen pihapiirin musiikkiporukan ympärille kasattu yhtye on ollut toiminnassa melkein kymmenen vuotta ja julkaissut muutamia singlejä. Tänä vuonna näki viimein päivänvalon ensimmäinen pitkäsoitto Öisen metsän salaisuudet, joka julkaistiin Suomen luonnon päivänä 27.8.2022. Omien sanojensa mukaan yhtye soittaa kaunista, melodista, hidasta, nopeaa, maalailevaa ja energistä musiikkia koko perheelle. Hyvin monipuolista meininkiä siis tarjolla. Erityisesti hitaammat kappaleet ovat ihanan herkkiä tunnelmanluojia, joiden ääreen on hyvä koko perheen rauhoittua.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 9
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Tässä on vuoden kovin esikoislevy! Stoned Statues yhdistelee mm. punkia, heviä ja progea, ja on siksi vähän vaikea lokeroitava, mutta kappaleet ovat kiinnostavia, soitto kulkee tiukasti ja omalaatuinen kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Stoned Statues on hieno osoitus myös siitä, että raskaita riffejä voi vallan hyvin soittaa myös ilman massiivista säröä (vrt. Be’lakor, vaikka muuten tyyli onkin eri). Vaikka bändi ja sen soundi erottuvatkin hienosti englanninkielisestä massasta, olisi kiva kuulla Stoned Statuesilta joskus myös suomenkielistä materiaalia.

Jarmo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 10
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Kouvolalainen Horizon Ignited julkaisi ensilevynsä After the storm 2017 täysin tee-se-itse meiningillä omakustanteena, mutta laatu puhui puolestaan ja mainio bändi löysi pian kuuntelijoita. Uutukainen Towards the dying lands on tuotannoltaan hiotumpi, mutta jatkaa tutulla ja hyväksi havaitulla melodeath-linjalla. Sekä kitaravalli että laulu vaihtelevat melodisten osuuksien ja murinoiden välillä, ja kappaleissa on mukavasti koukkuja ja vaihtelua.

Jarmo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 11
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Tämä romaani sopii hyvin tälle listalle, vaikka ei musiikkiosaston aineistoa olekaan. Kirjailija Suonna Kononen tunnetaan myös muusikkoudestaan: viimeisimmät vuodet hän on luotsannut kantriyhtye Huojuvaa Latoa. Esikoisromaaniinsa hän onkin sitten ladannut valtavan määrän musiikkiviittauksia. Erityisesti progressiivisen rockin tuntijat kokevat kirjaa lukiessa lämpimiä tuntemuksia.

Monella tavalla romukuntoon päätynyt proge-yhtyeen kosketinsoittaja riuhtaisee ja lähtee matkalle kohti Jäämeren rantaa. Tarinassa kuvataan lämpimän humoristisesti keski-ikäisten musamöhisten ja toistensa hapokkaassa seurassa marinoituneiden muusikoiden maailmaa.

Minäkin viihdyin näiden tyyppien seurassa, vaikka välillä jutut olivatkin aika väsyneitä. Semmoisia ne jutut tuppaavat olemaan, kun tie vain jatkuu ja kaikki paremmat jutut on jo kerrottu. Ja seuraavaksi aion ottaa kuunteluun Rick Wrightin soololevyt, joiden olemassaolosta en tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista.

Lisävinkki: Huojuvan Ladon uusimmalla levyllä Utopia, Texas on kappale nimeltä Tie päättyy meren rannalle, mikä ei suinkaan ole minkäänlainen sattuma.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 12
CD
Flor, esittäjä
2022
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Jos etsit ilmavaa, optimistista musiikkia keventämään kolmen koronavuoden ja sotauutisten masentamaa mieltäsi, tartu oregonilaisen indie rock -bändin flor kolmanteen albumiin Future Shine. Levyn sanoma tuntuu olevan ”okei, maailmassa on virhe, mutta korjataan se, ja kato, aurinkokin paistaa”.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 13
Äänilevy
Punomo, esittäjä
2022
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Retrosoulia Suomen Turusta! Kaikki palaset ovat maukkaasti kohdillaan: tyylin mukaiset soittimet ja saundi, karismaattinen laulaja ja kaikkinensa napakan letkeä ja vakuuttava meininki. Tiukat rypistykset ja keskitempoiset biisit menevät jalan alle, hitaammat kipaleet vievät tunnelmiin.

Riskialtista hommaahan se on, kun ruvetaan tekemään tätä genreä suomeksi, mutta siinäkin mielessä Punomo klaaraa homman hienosti. Feminismi-anthem Siskot leikittelee perinnetietoisesti ”I got all my sisters with me” -fiiliksellä, olisiko siinä myös hieman kieli poskessa huumoria mukana? Ainakin minä tulkitsen niin.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 14
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Keski-kirjastojen kokoelmassa on häpeällisen vähän ukrainalaista populaarimusiikkia, lähinnä Druktia ja Gogol Bordelloa, joka sekin on oikeastaan yhdysvaltalainen bändi. Somalimerirosvoista nimensä saanut Somali Yacht Club on siksikin tervetullut lisä levyhyllyymme. The Space on psykedeelistä post-metallia soittavan trion kolmas albumi. Sen musiikki on introverttiä, kuulasta ja jotenkin mietteliästä musiikkia. Vaikka albumi on äänitetty ennen sodan puhkeamista, sitä on vaikea kuunnella näissä olosuhteissa pohtimatta, missä bändin jäsenet ovat nyt. Slava Ukraini!

Heidi, Jyväskylänkaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 15
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Nyt on tarjolla ihanan kevyttä kasaripoppia uudelleenmasteroituna ja herkullisilla lisämateriaaleilla höystettynä! Rick Astleyn debyyttialbumi Whenever you need somebody (1987) julkaistiin laajennettuna kahden cd-levyn versiona toukokuussa 2022. Julkaisusta löytyy koko alkuperäinen albumi uudelleenmasteroituna, laulajan itsensä muokkaamia uusia versioita kappaleista, instrumentaaliesityksiä, aikaisemmin julkaisemattomia valokuvia Astleystä ym. Tupla-cd:ltä löytyy myös ikisuosikki Never gonna give you up hienosti kypsyneenä rauhallisempana pianosäestyksellisenä versiona.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 16
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Latvialainen pianovirtuoosi Reinis Zarinš tulkitsee maanmiehensä Pēteris Vasksin (s. 1946) pianosävellyksiä 1970-luvulta nykypäivään. Levyn avaa vuonna 2021 valmistunut tilausteos Cuckoo’s Voice - Spring Elegy, jota seuraa Vasksin ensimmäinen pianoteos Cycle (1976). Kumpaakaan näistä teoksista ei ole julkaistu aiemmin äänitteellä, joten Zarinš jatkaa merkittävien latvialaisten kulttuuritekojensa sarjaa tälläkin levytyksellä. Levyn päättävä The Seasons (1980-2008) koostuu neljästä myös itsenäisesti toimivasta osasta. Julkaisussa on kokonaisuudessaan vangitseva tunnelma ja se kutsuu kuuntelemaan musiikin viipyileviä sävyjä tarkemmin.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 17
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Einvigi on suomalainen yhtye, joka soittaa blackgazea eli black metalin ja shoegazen fuusiota. Yhtye on juuri julkaissut toisen kokopitkän albuminsa Yö kulje kanssani, joka onkin perin kiehtovaa kuunneltavaa. Kahden laulajan voimin toteutetuissa vokaaliraidoissa on paikoin black metalin puolelta tuttua kireää huutolaulua, mutta paljon myös omia korviani enemmän miellyttävää puhdasta laulusoundia. Kappaleissa synkemmät metalliosiot vaihtelevat maalailevan ja tunnelmoivan kitaravetoisen rockin kanssa, mikä luo jännällä tavalla kontrastisen ja samalla toimivan kokonaisuuden. Kappaleet on laulettu suomeksi ja sanoituksissa käsitellään mm. ihmisen suhdetta luontoon ja itseensä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 18
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

DLÙ on nuorten skotlantilaisten muusikoiden muodostama yhtye, jonka debyyttialbumi Moch on todella virkistävää kuunneltavaa. Yhtye soittaa progressiivista kelttiläisestä perinteestä kumpuavaa uutta musiikkia. Tällä pääosin instrumentaalisella albumilla soivat viulu, harmonikka, sähkökitara, sähköbasso ja rummut. Kappaleissa on tutunkuuloisia kaihoisia kelttiläisiä melodioita ja vauhdikkaampia perinteisiä tanssirytmejä käyttäviä kappaleita, joihin yhdistellään ainutlaatuisella tavalla rockin ja popin elementtejä. Tunnelmasta toiseen siirrytään sujuvasti ja kokonaisuus on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 19
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Pambikallio julkaisi keväällä 2021 ensimmäisen singlensä ja on saanut sen jälkeen mukavasti soittoaikaa eri medioissa. Duon muodostavat Pauliina Nyman ja Lauri Kallio, joiden monipuolinen musiikkitausta kuuluu yhtyeen musiikissa kiinnostavina sovitusratkaisuina. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistaan keväällä 2022 ja aiemmin julkaistujen singlejen perusteella sitä kannattaa odottaa. Pambikallion indiepop on unenomaista ja taitavasti toteutettua monikerroksista musiikkia.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna:
Hakutulos 20
Keski-kirjastot
Muistiinpano:

Tunnelmallisen häröilyn ystävät huomio! Phonemes-levy on nelihenkisen vokaaliyhtye Signen uusin julkaisu ja ensimmäinen osa Onomatopoesia-levytrilogiasta. Levyllä kuullaan ihmisäänten lisäksi myös viulua ja erilaisia lyömäsoittimia. Meininki on hyvin kokeilevaa ja vaikeasti luokiteltavaa.

Levyn yleistunnelma on enimmäkseen mietteliäs, joitakin vähän räväkämpiä kohtia lukuun ottamatta. Äänimaisema on koko ajan miellyttävän luonnollinen. Pidän siitä, miten äänet liukuvat toistensa lomitse, yllättäviä sointuja ja rytmejä muodostaen. Ja onhan tässä myös huumoria, että kaikenlaista sitä keksitäänkään!

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tallennettuna: