Euroviisut peruuntuivat, mutta levy julkaistaan silti. Viime vuosien viisuista on valitettavan harvoin saatu isompia hittejä, pahimmillaan kyse on pelkästä lavashow’n soundtrackista. Tämän vuoden veikkauksissa Liettuan On fire –kappaleen oli monen listoilla korkealla, mutta olisiko siinä aineksia kestohitiksi? Venäjän huumori-lattari-teknopläjäys Uno täyttää ainakin raivostuttavan kesähitin kriteerit. Islannin Think about things menee sekin jalan alle tehokaasti ja esittäjä Daði Freyr menee ainakin minun seurattavien listalleni.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Millaisen musiikillisen muodon saa liito-orava, rapu tai merisiili? Petri Kumelan uudella albumilla Small creatures (Pienet otukset) kuullaan nykymusiikin säveltäjien tekemiä pienoismuotokuvia monen monituisista pikku otuksista soolokitaralla esitettyinä. Kappaleiden tyyli vaihtelee laidasta laitaan, ihan niin kuin niiden kuvaamat kissaa pienemmät otuksetkin eroavat toisistaan. Yksi kelluu tyynesti paikoillaan, toinen kolistelee rytmikkäästi menemään ja kolmas kaartelee metsästyslennollaan. Albumilla on yhteensä 35 lyhyttä sävellystä ja niiden kokonaisuus on monipuolinen ja taiturillinen.

Kumelan tilauksesta tehdyt sävellykset liittyvät Laura Ruohosen kirjoittamiin runoihin ja Erika Kallasmaan laatimiin kuvituksiin uudessa Otus opus -kirjassa.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Koronapandemia tuli ja konsertit toisensa jälkeen peruuntuivat. Alttoviulisti Hiyoli Togawan päivittäiseksi rutiiniksi tilanteen käsittelemisessä muodostui Bachin Sarabandejen soittaminen. Tuttuun musiikkiin turvautumisen lisäksi hän tunsi tarvetta luoda myös jotain aivan uutta. Togawa tilasi 11 säveltäjältä teokset, jotka heijastavat korona-ajan tuntoja eri tavoin. Nämä tilausteokset yhdistettyinä Bachin soolosellosarjan osien sovituksiin löytyvät nyt koottuna BIS:in levylle Songs of solitude. Myös suomalaista väriä on mukana Kalevi Ahon sävellyksen muodossa. Tarkempi esittely levystä on luettavissa Ylen artikkelista. Levyä voi kuunnella myös Naxos Music Libraryssä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Nyt on tarjolla ihanan kevyttä kasaripoppia uudelleenmasteroituna ja herkullisilla lisämateriaaleilla höystettynä! Rick Astleyn debyyttialbumi Whenever you need somebody (1987) julkaistiin laajennettuna kahden cd-levyn versiona toukokuussa 2022. Julkaisusta löytyy koko alkuperäinen albumi uudelleenmasteroituna, laulajan itsensä muokkaamia uusia versioita kappaleista, instrumentaaliesityksiä, aikaisemmin julkaisemattomia valokuvia Astleystä ym. Tupla-cd:ltä löytyy myös ikisuosikki Never gonna give you up hienosti kypsyneenä rauhallisempana pianosäestyksellisenä versiona.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Ingeborg Bronsart von Schellendorf, omaa sukua Starck (1840-1913), on meillä tuntematon suomalais-ruotsalais-saksalainen säveltäjä. Aikuiselämänsä Saksassa viettänyt kosmopoliitti syntyi Pietarissa suomalaisille vanhemmille. Isä oli Porvoossa syntynyt, mutta Ruotsissa kasvanut satulaseppä Otto Starck, alkujaan Tarkiainen, ja äiti Rantasalmelta kotoisin oleva sotilas- ja pelimannisuvun kasvatti Marianne Åkerman.
Ingeborg von Bronsart opiskeli menestyksekkäästi pianonsoittoa ja sävellystä ensin Pietarissa ja 18 vuotta täytettyään Weimarissa Franz Lisztin johdolla. Hän konsertoi laajasti Keski-Euroopassa, kunnes nai saksalaisen pianisti-kapellimestari Hans Bronsart von Schellendorfin, sai lapsia ja keskittyi miehensä painostuksesta perhe-elämään ja säveltämiseen.
Von Bronsart sävelsi pianomusiikkia, mm. nyttemmin jo kadonneen pianokonserton, yksinlauluja ja kuoromusiikkia, neljä oopperaa sekä kamari- ja orkesterimusiikkia. Tyylillisesti hän edusti romantiikkaa. Omana aikanaan hän oli suosittu säveltäjä ja esiintyjä. Hänen Kaiser Wilhelm Marschinsa edusti Saksaa Chicagon maailmannäyttelyssä vuonna 1893 ja häntä pidettiin ensimmäisenä merkittävänä saksalaisena naispuolisena näyttämömusiikin säveltäjänä. Lisänimellä ”Ingeborg die Schöne” tunnettu von Bronsart jäi Suomessa tuntemattomaksi: ruotsinkielinen Saksassa elävä naissäveltäjä ja kosmopoliitti ei sopinut ajan kansallisromanttiseen Suomi-eetokseen.
Vuonna 1873 kantaesitetty Jery und Bätely on koominen laulunäytelmä tai pienoisooppera sveitsiläisen maalaisparin riiuupuuhista. Libretto on Johann Wolfgang von Goethen käsialaa. Kepeä ja etenevä klassistisromanttinen teos oli menestys aikanansa. Malmön oopperan orkesterin levytys on harvinainen kulttuuriteko: von Bronsartilta ei juuri löydy muita levytyksiä. Tämän laulunäytelmän lisäksi ainoa meillä kuunneltavissa oleva äänite on Naxos Music Libraryssa oleva ruotsalaisen sopraanon Sabine Bisholtin levy Couples in love and music, jossa on molempien von Bronsartien yksinlauluja. Nuotteja von Bronsartin musiikkiin voi ladata ilmaiseksi IMSLPn sivustolta.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Siitä onkin hetki vierähtänyt, kun musaneuvojan listalla on viimeksi huomioitu suomalaista uutta lastenmusiikkia. Nyt on mitä mainioin tilaisuus korjata asia ja esitellä… The Bätmäns! Yhteisen pihapiirin musiikkiporukan ympärille kasattu yhtye on ollut toiminnassa melkein kymmenen vuotta ja julkaissut muutamia singlejä. Tänä vuonna näki viimein päivänvalon ensimmäinen pitkäsoitto Öisen metsän salaisuudet, joka julkaistiin Suomen luonnon päivänä 27.8.2022. Omien sanojensa mukaan yhtye soittaa kaunista, melodista, hidasta, nopeaa, maalailevaa ja energistä musiikkia koko perheelle. Hyvin monipuolista meininkiä siis tarjolla. Erityisesti hitaammat kappaleet ovat ihanan herkkiä tunnelmanluojia, joiden ääreen on hyvä koko perheen rauhoittua.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Pelimusiikilla on tärkeä osa nykypäivän videopelimaailmoissa. Musiikki luo peleihin omanlaisensa äänimaiseman; sillä on merkittävä rooli pelin tunnelman luomisessa, odotusten synnyttämisessä ja sillä voidaan myös ohjata pelaajan toimintaa. Videopelaamisen historian aikana paljon pelimusiikkia on jäänyt unohduksiin, mutta osa kappaleista on noussut pelien ulkopuoliseenkin käyttöön mm. rock-bändien ja sinfoniaorkestereiden tekeminä uusina versioina. Pelimusiikista julkaistaan myös nuotteja musiikinharrastajien iloksi.

Yksi tämän hetken merkittävistä uuden pelimusiikin tekijöistä on saksalainen muusikko-tuottaja Daniel Rosenfeld, joka tunnetaan myös nimellä C418. Hän on tehnyt musiikin miljoonia pelaajia eri alustoilla tavoittavaan Minecraft-peliin. Minecraftin musiikki on instrumentaalista ambient-musiikkia, pääosin rauhallista, mutta pelin tapahtumien mukaan äänimaisema muuntuu välillä painostavammaksikin. Pelimaailman eri osissa seikkaillessa tunnelma vaihtelee ja musiikki sen mukana. Äänimaiseman muuttumisesta pelaaja voi myös saada vinkin, että jokin pelihahmo lähestyy, vaikka hahmo ei olisi vielä näkyvissä.

Minecraft – volume beta on julkaistu alun perin verkossa vuonna 2013 ja nyt seitsemän vuotta myöhemmin siitä on tehty kahden cd-levyn painos. Julkaisu on jatkoa suureen suosioon nousseelle julkaisulle Minecraft – volume alpha ja se sisältää ensimmäisen levyn jälkeen peliin lisättyä uutta musiikkia sekä mm. pelin markkinointiin tehtyä musiikkia, jota kaikkea ei ole lopulta otettu mukaan pelin julkaistuihin versioihin. Uusimmalta tuplalevyltä löytyy lisäksi pelimaailman omien ”levyjen” sisältämää musiikkia, jota pelaajat voivat laittaa soimaan pelin sisällä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tämä levy herätti kiinnostukseni sen vuoksi, että siltä löytyy ensilevytys Einojuhani Rautavaaran viimeiseksi jääneestä sävellyksestä. Kyseinen teos on nimeltään Kaksi serenadia ja se jäi orkestraation osalta kesken, kun Rautavaara kuoli vuonna 2016. Hänen oppilaansa Kalevi Aho vei työn loppuun ja teos kantaesitettiin vuonna 2019. Tällä levyllä kuullaan tuo kantaesitys.

Viulusolistina on yhdysvaltalainen Hilary Hahn ja pariisilaista orkesteria johtaa Mikko Franck. Ensimmäinen serenadi on mietiskelevä ja muutamia erikoisempia sävelkulkuja lukuun ottamatta yllättävänkin helppoa kuunneltavaa. Toinen serenadi puolestaan kiihtyy hieman loppua kohti ja pitää keskittyneessä otteessaan viimeisiin säveliin asti.

Levyltä löytyy myös yksi Ernest Chaussonin esitetyimmistä sävellyksistä: Poème, jolla Hahn soittaa lumoavan intensiivisesti. Hän hyödyntää soittimensa täyteläistä sointia ja antaa mietiskeleville fraaseille aikaa. Teknistä taituruutta vaativat kohdat soljuvat sujuvasti eteenpäin.

Kolmantena teoksena levyllä on Sergei Prokofjevin viulukonsertto nro 1, joka on äärimmäistä teknistä taituruutta vaativa teos. Hilary Hahn saa todella nopeat juoksutuksetkin kuulostamaan uskomattoman vaivattomilta – huolimatta siitä, että viulisti itse tuntee omien sanojensa mukaan olevansa aivan kontrollin äärirajoilla konserttoa soittaessaan.

Jos monin tavoin taiturillinen viulunsoitto kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän levyyn. Levy on kuunneltavissa myös Naxos Music Libraryssä, jonne kirjaudutaan Keski-kirjastojen kirjastokortilla. Levyn kuuntelun ohessa kannattaa avata luettavaksi mainio liitevihkonen, jossa on valotettu kiinnostavasti sävellysten taustoja.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

DLÙ on nuorten skotlantilaisten muusikoiden muodostama yhtye, jonka debyyttialbumi Moch on todella virkistävää kuunneltavaa. Yhtye soittaa progressiivista kelttiläisestä perinteestä kumpuavaa uutta musiikkia. Tällä pääosin instrumentaalisella albumilla soivat viulu, harmonikka, sähkökitara, sähköbasso ja rummut. Kappaleissa on tutunkuuloisia kaihoisia kelttiläisiä melodioita ja vauhdikkaampia perinteisiä tanssirytmejä käyttäviä kappaleita, joihin yhdistellään ainutlaatuisella tavalla rockin ja popin elementtejä. Tunnelmasta toiseen siirrytään sujuvasti ja kokonaisuus on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Einvigi on suomalainen yhtye, joka soittaa blackgazea eli black metalin ja shoegazen fuusiota. Yhtye on juuri julkaissut toisen kokopitkän albuminsa Yö kulje kanssani, joka onkin perin kiehtovaa kuunneltavaa. Kahden laulajan voimin toteutetuissa vokaaliraidoissa on paikoin black metalin puolelta tuttua kireää huutolaulua, mutta paljon myös omia korviani enemmän miellyttävää puhdasta laulusoundia. Kappaleissa synkemmät metalliosiot vaihtelevat maalailevan ja tunnelmoivan kitaravetoisen rockin kanssa, mikä luo jännällä tavalla kontrastisen ja samalla toimivan kokonaisuuden. Kappaleet on laulettu suomeksi ja sanoituksissa käsitellään mm. ihmisen suhdetta luontoon ja itseensä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Ensemble Gamut! on vanhaa musiikkia, suomalaista kansamusiikkia, improvisaatiota ja nykyaikaisia äänimaisemia toisiinsa kietova kokoonpano, jonka jäsenille on kertynyt häkellyttävä määrä ammattitaitoa musiikin eri alueilta. Yhtyeen musiikki on lumoavaa, rauhoittavaa, välillä hengästyttävää ja ennen kaikkea aivan omankuuloistaan. Kaksi vuotta kehutun debyyttialbuminsa UT jälkeen yhtye on julkaissut uuden albumin RE, jolta löytyy mm. vanhan Piae Cantiones -kokoelman lauluja uudenlaisina versioina. Yhdellä kappaleella vierailee myös Paleface. Suosittelen pysähtymään tämän levyn äärelle.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Jos etsit ilmavaa, optimistista musiikkia keventämään kolmen koronavuoden ja sotauutisten masentamaa mieltäsi, tartu oregonilaisen indie rock -bändin flor kolmanteen albumiin Future Shine. Levyn sanoma tuntuu olevan ”okei, maailmassa on virhe, mutta korjataan se, ja kato, aurinkokin paistaa”.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Ina Forsmanin tuorein julkaisu All there is on todella ammattitaitoinen kokonaisuus. Bändi svengaa upeasti ja solistin laulu on sielukasta. Monipuolinen kappalemateriaali vie vuosikymmenten takaisiin tunnelmiin, mutta nykypäiväisellä otteella. Tavastian keikalla levyn julkaisemista elokuun lopussa juhlinut laulaja on tätä kirjoittaessa ehtinyt jo palata takaisin valloittamaan Keski-Euroopan soul- ja blueslavoja. Suomessa Ina Forsmania on mahdollista nähdä keikalla seuraavan kerran maaliskuussa 2023. All there is on loistava levy, joka vain paranee kuuntelukertojen myötä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

No Gods, No Masters on Garbagen paras levy sitten 90-luvun kulta-aikojen. Shirley Manson on jälleen sotajalalla patriarkaattia, rasismia ja saarnamiehiä vastaan. Väliin mahtuu myös painiskelua Mansonin omien demonien kanssa. Bändi soittaa, kuten aina, komeasti ja soundimaailma tukee Mansonin sanomaa.

Garbage yhdistelee poppia suvereenisti trip hoppiin, industrial rockiin, grungeen, elektronicaan ja mihin vain ikinä tahtoo, mutta onnistuu aina kuulostamaan erehtymättömästi itseltään. Jos bändi ei ole ennestään tuttu, kannattaa ensiksi kuunnella albumi Version 2.0 vuodelta 1998. Sivumennen sanoen, tuo levy kuuluu myös juoksulevyjen ehdottomaan aateliin.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Ysärillä useammankin levyn julkaissut ruotsalainen folk rock –yhtye on 2000-luvun puolella ollut huomattavasti verkkaisempi julkaisutahdissaan. Tyyli on pysynyt samana ja samoin taattu laatu. Vanhat balladit ja kansanmusiikkisävelmät saavat rokkipoljennosta ja elektroniikasta vauhtia, ikiaikaista jylhyyttä peittämättä. Omaan makuuni meininki on hieman turhan totista ja yksioikoista, mutta kyllä tämän levyn mielellään kuuntelee, useampaankin kertaan.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Joskus sitä kaipaa jotain mukavan meditatiivista ja mutkatonta kuunneltavaa raskaammankin musiikin ystävä ja Hail Conjurerin uusin albumi Carnal Light johdatteleekin kuulijansa alkuvoimaiselle matkalle.

Ride for Revengen rumpali HC:n sooloprojekti jatkaa edelleen hyväksi havaitulla linjalla; yleistunnelmaltaan lätty on sopivan riisuttua, raakaa ja jopa alkukantaista. Kitarat jyräävät taustalla armottomasti, melodiset armahdukset saapuvat syntikan muodossa. Synasaundit henkivätkin ilmoille muinaisen kasari/ysäri black metallin parhaita tunnelmia, joskin jollain oudolla tavalla äänimaisemasta tulee mieleen myös arkaainen scifimeininki.

Tätä levyä varten ei kannata viritellä sitä kaikista teknisintä hifilaitteistoa sohvan viereen valmiiksi kuuntelusessiota varten vaan parhaat fiilikset saavuttaa, kun nautiskelee kipaleista vaikkapa metsäpoluilla samoillessa elämän mystiikkaa ihmetellen.

Tomi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Kouvolalainen Horizon Ignited julkaisi ensilevynsä After the storm 2017 täysin tee-se-itse meiningillä omakustanteena, mutta laatu puhui puolestaan ja mainio bändi löysi pian kuuntelijoita. Uutukainen Towards the dying lands on tuotannoltaan hiotumpi, mutta jatkaa tutulla ja hyväksi havaitulla melodeath-linjalla. Sekä kitaravalli että laulu vaihtelevat melodisten osuuksien ja murinoiden välillä, ja kappaleissa on mukavasti koukkuja ja vaihtelua.

Jarmo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela ovat tehneet jo pidempään yhteistyötä. Kahden Johannan äänet sointuvat hienosti yhteen ja kaikesta päätellen yhteistyö toimii muutenkin, koska nyt heillä on uusi yhtye Altamullan Road ja saman niminen levy. Molemmat ovat aikaisemmin levyttäneet lähinnä suomenkielistä musiikkia, mutta nyt mennään englannilla.

Debyyttilevy on vahva ja tunnelmallinen. Kappaleet ovat pääosin keskitempoisia tai sen alle ja ilmavasti sovitettuja, eli fiilistelyyn jää tilaa. Sanoituksissa ollaan isojen asioiden äärellä: rakkaus, kuolema, avaruus. Yleisvaikutelma on hyvin elokuvallinen ja melankolinen, mutta ei kuitenkaan ylen määrin synkistelevä. Eteerisestä tunnelmallisuudestaan huolimatta levy ei ole mitään hissuttelua, vaan siellä on myös heviä voimaa, joskin myös esimerkiksi viulu antamassa folkahtavaa raikkautta. Varsin tasapainoinen ja vakuuttava kokonaisuus. Tämän levyn soisi saavan kansainvälistäkin huomiota.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Musiikilliset raja-aidat eivät näitä miehiä hidasta. Juha Kujanpää (urkuharmoni) ja Joakim Berghäll (saksofonit) ovat armoitettuja kansanmusiikkiperinteen möyhentäjiä. Tällä levyllä ehkä kuitenkin olennaisinta on tunnelma, ei niinkään musiikkigenre. Äänisuunnittelija Teemu Korpipään rooli tunnelman luomisessa on niin suuri, että hänen nimensä on levynkannessa tasaveroisena edellä mainittujen kanssa.

Levy houkuttelee hidastamaan vauhtia, tai oikeammin vaatii pysähtymistä ja keskittymistä kuuntelemiseen. Tämä on todella rauhallista, rauhoittumista ja mielen eheytymistä edistävää musiikkia. Kaksi viimeistä kappaletta, tradit ”Syntymistään sureva” ja ”Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta”, jättävät ainakin minut jo hieman turhankin melankoliseen tilaan. Tilanne on kuitenkin helppo korjata kuuntelemalla bonuksena uudestaan joku levyn valoisammista kappaleista.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Vinyylijulkaisu Railo on osa kuvataiteilija Hannu Karjalaisen audiovisuaalista projektia, johon sisältyy musiikkia ja videoita. Videoilla luminen maisema ja jää muuttavat hitaasti muotoaan. Myös sellaisenaan toimivassa musiikissa mielikuvat ohjautuvat kappaleiden nimien (Viima, Routa, Kuura, Railo, Musta jää, Kelirikko ja Sula) avulla syksystä talven kautta kevääseen. Levyllä ei kuulla melodioita tai toistuvia rytmejä, vaan verkkaisesti maalailevaa elektroakustista ambient-musiikkia. Talvisemmissa kappaleissa äänimaisema on painostava ja välillä on kuin kuuntelisi jään ääniä sen alapuolelta. Kevättä kohti tultaessa siirrytään valoisampiin tunnelmiin. Tämän levyn kuuntelemista varten kannattaa varata itselleen rauhallinen ympäristö ja aikaa keskittyä mielikuvamatkaan.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto