Search

Lainattavat soittimet

Kirjastojen yhtenä tehtävänä on edistää kansalaisten harrastamista ja itsensä kehittämistä. Kirjastot ovat merkittävässä asemassa lukemisen mahdollistajana ja innoittajana. Kirjastojen musiikkiosastoilla teemme töitä vastaavasti sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus kehittää itseään musiikin saralla.

Lainattavat soittimet ovat hyvä keino tässä tavoitteessa. Kirjastosta lainatulla soittimella voi helposti ja maksutta kokeilla, olisiko soittoharrastus tai joku tietty soitin itselle sopiva. Uusia lainattavia soittimia voi ehdottaa hankittavaksi. Kaikkia toiveita emme pysty toteuttamaan, mutta jotain kuitenkin.

Soittimilla on kahden viikon laina-aika, lainoja ei voi uusia eikä soittimia myöskään voi varata. Sama asiakas ei voi lainata soitinta palautuksen jälkeen heti uudestaan, vaan toisillekin asiakkaille on annettava mahdollisuus. Varaus ja muihin kirjastoihin palauttaminen on estetty lähinnä soitinten suuren koon vuoksi: ne eivät mahdu varaushyllyille, saati kuljetuslaatikoihin kirjojen kanssa. Osa ukuleleista on kuitenkin varattavissa.

Jyväskylän pääkirjastolta voi lainata myös äänentoisto- ja tallennuslaitteita. Vinyylilevysoittimella pääset kuuntelemaan vanhoja levyjäsi tai vaikka kirjaston aineistoa. Siinä on myös kätevä digitointimahdollisuus USB-tikulle. Kannettavan Zoom H6:n voit lainata, kun tarvitset liikkuvaa äänityslaitetta.

Toivomme, että kirjaston lainattavista soittimista on iloa ja hyötyä!

Tässä vielä listaus kaikista Keski-kirjastoissa lainattavista soittimista ja soittajille hyödyllisistä välineistä.

Edited: 10.8.2023
Search result 1
Keski Libraries
Note:

5-kielisen banjon yksi muita lyhyempi kieli voi yllättää tottumattoman. Tyypillisesti banjo viritetään eri kappaleisiin eri tavoilla. Kitaristit pääsevät helpoimmin banjonsoittoon mukaan virittämällä neljä saman mittaista kieltä kuin kitaran ylimmät kielet.

Saved in:
Search result 2
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Teräskielinen akustinen kitara on pop-kitaristin perustyökalu.

Saved in:
Search result 3
Keski Libraries
Note:

Jos haluat kitarasankariksi, tarvitset sähkökitaran. Sähäkän oranssi stratocaster-mallinen kitara soveltuu tarkoitukseen hyvin.

Saved in:
Search result 4
Keski Libraries
Note:

Söpön pieni kitaravahvistin murisee koostaan huolimatta mahtavasti. Kassissa on mukana instrumenttikaapeli ja verkkolaite. Jos haluat mobiilimpaa menoa, hanki vahvistimeen 6 kpl AA-paristoja, niin et tarvitse sähköpiuhaa!

Saved in:
Search result 5
Keski Libraries
Note:

Kaipaatko sähkökitaraasi lisää poljettavaa? Tästä pedaalilaudasta eivät efektit ja ominaisuudet heti lopu ja niitä voi myös helposti luoda lisää. Mukana muuntaja ja instrumenttikaapeli.

Saved in:
Search result 6
Keski Libraries
Note:

Ukulele-kokoinen basso on vinkeä instrumentti. Viritys on sama kuin bassokitarassa, koko on liikuttavan mini. Kielet ovat paksua silikonia. Kaiken lisäksi tämä on nauhaton (nauhojen paikat on piirretty otelautaan). Kannattaa kokeilla, tätä on mukava pomputella ilman vahvistintakin.

Saved in:
Search result 7
Keski Libraries
Note:

Basso, akustinenkaan, ei kuulu juuri mihinkään ilman vahvistinta. Fenderin Rumble 15 on bassovahvistimeksi mukavan kompakti. Kassissa on virtapiuhan lisäksi mukana myös instrumenttikaapeli, joka tarvitaan siihen basson ja vahvistimen väliin.

Saved in:
Search result 8
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Kellopelissä on metalliset kielet ja kirkas ääni. Äänenvoimakkuutta voi säätää kaksipäisillä malleteilla, eli tätä voi soittaa myös naapureita häiritsemättä.

Saved in:
Search result 9
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Länsi-Afrikkalaista alkuperää oleva djembe on monipuolinen käsirumpu. Suojapussissa on kätevät olkahihnat, eli iso rumpu kulkee kätevästi reppuselässä.

Saved in:
Search result 10
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Kalimba eli peukalopiano on mukavan yksinkertainen soitin äänitunnelmointiin.

Saved in:
Search result 11
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Pienin lainattavista viuluistamme. Viulukotelossa mukana myös jousi, olkatuki ja hartsi.

Saved in:
Search result 12
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Sama kuin edellinen, mutta hieman isompi.

Saved in:
Search result 13
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

Normaalikokoinen viulu aloittelijoille. Viulukotelossa mukana kaikki tarvittava, eli itse viulu, jousi, olkatuli, hartsi ja suojaliina.

Saved in:
Search result 14
Keski Libraries
Note:

Fenderin akustinen basso sopii hyvin treenaamiseen. Se on myös mikitetty, eli sen voi kytkeä vahvistimeen. Ilman vahvistusta ääni ei kovin kauas kanna, mutta kyllä tällä pienessä tilassa ja pienen kokoonpanon kanssa pärjää.

Saved in:
Search result 15
Physical object
2022
Keski Libraries
Note:

A-duuriin viritetty pienikokoinen tunnelman luoja vaikkapa joogahetkien äänimaisemaksi.

Saved in:
Search result 16
Keski Libraries
Note:

Sopraanoukulele, eli se yleisin koko. Iloisen kirkkaan värisiä, väriä tosin ei valitettavasti voi varatessa valita. Edullinen malli, mutta tälläkin pääsee jo hyvin alkuun ukulelesoitossa.

Saved in:
Search result 17
Keski Libraries
Note:

Samat sanat kuin edelliseen, mutta tämä on eri valmistajan ja hieman eri mallinen.

Saved in:
Search result 18
Keski Libraries
Note:

Yksi ukuleleistamme on viritetty vasenkätiseksi. Muuten tämä on sama kuin listan ensimmäinen ukulelemalli.

Saved in:
Search result 19
Keski Libraries
Note:

Konsertti- eli alttoukulele on pykälää suurempi kuin tavallisempi sopraanoukulele. Käytännössä se tarkoittaa, että nauhavälit ovat vähän suuremmat, mikä voi aloittelijan kannalta olla helpompi.

Viritys on sama kaikissa kirjaston ukuleleissa, koosta riippumatta: g1, c1, e1 ja a1.

Saved in:
Search result 20
Keski Libraries
Note:

Tenori on edelleen yhtä pykälää isompi kuin konserttiukulele. Silti soitin on huomattavasti tavallista kitaraa pienempi ja sikäli kätevämpi.

Saved in: