Lapinlahden Linnut on tunnettu paitsi musiikistaan niin myös anarkistisista esiintymisistään ja television sketsisarjoistaan. Kaiken kansan julkimoiksi Lappareiden riveistä ovat nousseet varsinkin Mikko Kivinen, Markku Toikka sekä Tapio Liinoja.

Yhtyeen tarinaa on jo kerran aikaisemminkin laitettu kansien väliin (Jukka Lyytinen, 2003), mutta senkin jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Rossi kertoo Lyytistä enemmän myös bändin ei-niin-hauskoista vaiheista ja bändin sisäisistä ristiriidoista, ja muutenkin ote on hetkittäin terveen kriittinen.

Kun on takana niinkin pitkä ja vaiheikas ura kuin Yarilla, ei muistelmia saa mahtumaan alle kuuteen sataan sivuun. Mikäs siinä, tällaista tarinointia lukee mielellään, vähän kuin kuuntelisi baarissa pöytäkaverin lennokkaita juttuja. Sopivan lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä yhden.

Ali Alikoski tunnetaan erityisesti Keba-yhtyeen perustajana. Tämä kirja on luontevasti nimetty Keban isoimman hitin mukaan. Nimi ja kansikuva kuvastavat myös sitä, että Keban juuret ovat ahkerassa katusoitossa. Asko Kallonen, myöhemmin levy-yhtiöpomona tunnettu, oli Alin kanssa parin kesän ajan suunnilleen joka arki-ilta Esplanadilla soittamassa.

Kirjailija Miina Supisen kirjoittama kirja on rakenteeltaan melko tyypillinen elämäkerta. Jotain erityisen raikasta tässä kuitenkin on: kirjassa on mukavaa itseironista huumoria ja on siinä myös ihan aidosti koskettavia kohtia. Raikasta on myös naisnäkökulma, tässä varsin miesvaltaisten musiikkielämäkertojen joukossa. Tasa-arvokysymykset ja naisrokkariesikuvien vähäisyys ovat olleet varsinkin Vilkkumaan uran alkuvuosina merkittäviä ongelmia, joihin Vilkkumaa itse on ollut ratkaisu.

Kirjan esipuheessa kirjoittaja Jose Riikonen tunnustaa oman faniutensa, ja hän antaa tämän omakohtaisuuden näkyä tekstissä, mikä sinänsä on ihan ok lähtökohta. Onneksi se ei tarkoita kritiikittömyyttä, vaan sanoo kyllä, jos joku biisisanoitus on kökkö tai albumikokonaisuus hajanainen.

o Absoluuttinen Nollapiste –yhtyeen laulaja-lauluntekijänä tunnetuksi tullut Tommi Liimatta jatkaa elämäkertakirjojensa sarjaa. Tyyli on samanlaista pikkutarkkaa kronikointia kuin aiemmin ilmestyneissä Jeppis- ja Rollo-kirjoissa, eli päiväkirjoihin ja muuhun lähes pakkomielteiseen arkistointiin perustuvaa vyörytystä. Tyyli on tavallaan järjetön ja raskas, mutta jotain lumoavaa siinä on myös. Jos tyyli miellyttää, kannattaa tutustua myös Yle Areenassa oleviin Liimatan radiokolumneihin.

Suomalaisen diskoiskelmän uranuurtajan keikkasuosio on jatkunut jo yli 40 vuotta. Mari Koppisen taitavasti kirjoittama elämäkerta taustoittaa ja analysoi Meiju Suvaksen laulajan uraa, sekä avaa myös tähtiesiintyjän vaiheikasta yksityiselämää.

Kassu Halonen tunnetaan erityisesti iskelmämusiikin säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Tämä kirja kuitenkin avaa Halosen saavutuksia tarkemmin tuntemattomallekin tämän maestron monipuolisuutta. Halonen on multi-instrumentalisti, joka pystyy soittamaan ja laulamaan levytyksissä vaikka kaikki osuudet. Genrerajatkaan eivät haittaa tekemistä, sillä Halosella on esimerkiksi klassisen musiikin puolelta työkokemusta orkesterihuilistin hommista ja sitten taas omalla nimellään julkaistut levyt ovat melko raskasta rokin runttausta.

Yksi Suomen suurimmista iskelmätähdistä on saanut kovasti itsensä näköisen elämäkerran. Minä-muodossa kerrottu tarina kuulostaa ihan Katri Helenalta, eli kirjan kirjoittanut Elina Hirvonen on onnistunut taitavasti sulautumaan kohteeseensa. Kieli on yksinkertaista ja selkeää, mutta ei silti tylsää.