Kirjaston upouudesta Cineast-elokuvapalvelusta löytyy monipuolisesti katseltavaa kaikenikäisille. Uutuuselokuvia palveluun tulee viiveellä, eikä aivan isoimpia hittejä sinne saada välttämättä laisinkaan, mutta klassikoita ja valtavirrasta poikkeavia elokuvia palvelussa on todella kattavasti. Elokuvahistorian merkittävimmistä ohjaajista mm. Tarkovski, Bergman, Herzog, Varda, Almodovar, Kar-Wai, Wenders, Kaurismäki ja Kieslowski ovat hyvin edustettuina. Cineastista löytyy paljon sellaisia elokuvia, joita ei ole ollut koskaan Suomen kirjastojen valikoimissa tai joita ei välttämättä ole koskaan näytetty televisiossa tai edes elokuvateattereissa. Seuraavassa nostan esille tällaisia harvinaisuuksia vahvalla katselusuosituksella!

1. Cleo from 5 to 7 (Cléo viidestä seitsemään, Agnes Varda, Ranska, 1962)

Agnes Vardan elokuvat ovat loistaneet poissaolollaan kirjastojen valikoimissa, mutta vihdoin asiakkaamme pääsevät nauttimaan niistä! Vardan kattavan tuotannon kirkkaimpana ja kehutuimpana helmenä välkkyy tämä hurmaava kurkistus pariisilaisen Cleon elämän kahteen iltapäiväiseen tuntiin: Cleo harhailee Pariisin kaduilla ja kahviloissa odottaessaan lääkärikäyntinsä tuloksia. Varda rikkoo perinteisiä elokuvailmaisun konventioita ja todellakin luo jotain uutta Cleon avulla. Klassikkostatus on kiistaton, nautinto riippuu katsojasta. Muista myös muut Vardat palvelussa!

2. Harakiri (Masaki Kobayashi, Japani, 1962)

Samuraielokuvien kiistaton mestariteos tarkastelee kunniaa, velvollisuutta ja kuolemaa 1600-luvun Japanin rapistuvassa feodaalisessa yhteiskuntajärjestelmässä.

Klaaninsa sortumisen jälkeen isännätön samurai (ronin) saapuu Ii-klaanin kartanoon pyytäen lupaa suorittaa rituaalinen itsemurha (seppuku) kartanon pyhillä tiluksilla. (Samuraikulttuurissa kasvonsa menettänyt, epäonnistunut tai vangiksi jäänyt samurai voi viimeisenä tekonaan palauttaa maineensa tekemällä seppukun.) Iin klaanilaiset kuitenkin epäilevät epätoivoisen roninin vain tavoittelevan uutta asemaa ja pyrkivät pakottamaan hänet teloittamaan itsensä kunniattomasti, mutta samalla aliarvioivat hänen uskomuksensa ja kunniansa. Ja kaikki ei ehkä olekaan niin yksinkertaista kuin miltä vaikuttaa.

3. Beau Travail (Claire Denis, Ranska, 1999)

Ranskan muukalaislegioonan arki Afrikan sarvessa sijaitsevassa entisessä siirtomaassa Djiboutissa on äärimmäisen kurinalaista ja hierarkista. Erilaisuutta ei siedetä. Ympäristö on julman kaunista mutta vihamielistä. Näistä aineksista Claire Denisin mestariteos kehittyy tutkielmaksi maskuliinisuudesta, toveruudesta, mustasukkaisuudesta, vallasta ja petoksesta. Tämä elokuva on ansainnut kaiken hehkutuksensa, ja se loppu, se loppu.. Huh!

4. A Hero (Sankari, Asghar Farhadi, Iran, 2021)

Rahim on joutunut vankilaan, koska ei pysty maksamaan velkaansa. Rahimin viettäessä kahden päivän lomaa vapaudessa hänen eteensä ilmestyy sattuman oikusta mahdollisuus päästä pälkähästä. Rahim joutuu moraalisen valinnan eteen, mutta väärinkäsitysten myötä tilanne alkaa riistäytyä hänen hallinnastaan. Asghar Farhadin uusin elokuva on kiehtova tutkielma moraalista ja oikeudenmukaisuudesta.

5. EO (Jerzy Skolimowski, Puola, 2022)

EO on sirkusaasi, joka lähtee karkuteille kiertävän sirkuksen jouduttua hankaluuksiin viranomaisten kanssa. Ihmiskatsoja pääsee tarkastelemaan omaa lajiaan EO:n silmin aasin seikkailun edetessä pitkin Eurooppaa. 84-vuotiaan ohjaajakonkarin uusin elokuva koskettaa ja säväyttää. EO <3

6. F for Fake (V. niin kuin väärennös, Orson Welles, Ranska, 1975)

Väärentämisen ja huijaamisen jalot taidot ovat keskeisessä roolissa, kun legendaarinen Orson Welles dokumentoi pahamaineisen taideväärentäjä Elmyr de Horyn ällistyttävää uraa. Mutta voiko Wellesiin luottaa vai onko hänen elokuvaesseensä yhtä feikki kuin de Horyn maalaukset? Tämä vapaamuotoinen dokumenttielokuva lyö katsojan ällikällä. Orson, on se vekkuli.

7. Jeanne Dielman, 23, quai du commerce, 1080 Bruxelles (Chantal Akerman, Belgia, 1976)

Maailman parhaimmaksi elokuvaksi vuoden 2022 Sight & Sound -kriitikkoäänestyksessä kohun saattelemana valittu Jeanne Dielman vetää lähes sanattomaksi. Yli kolmetuntinen elokuva kuvaa brysseliläisen kotirouvan arkea piinaavan yksityiskohtaisesti pojan kouluun saattamisesta ja perunankuorimisesta iltapäiväisiin miesvieraiden viihdyttämisiin. Kolmantena päivänä Jeannen elämä kuitenkin muuttuu. Tämä feministisenä mestariteoksena pidetty elokuva vaatii katsojaltaan kärsivällisyyttä, mutta saattaa palkita lopussa.

8. Perfect Blue (Satoshi Kon, Japani, 1997)

Mystinen hahmo alkaa vainota näyttelijän uralle siirtynyttä entistä poptähteä ja teini-idolia Mima Kirigoeta. Samalla Miman menneisyyden salaisuudet alkavat sekoittua todellisuuteen, eikä kohta ole enää selvää mikä on oikeasti totta ja mikä hallusinaatiota. Perfect Blue on Satoshi Konin ensimmäinen kokopitkä elokuva ja sitä pidetään yhtenä kaikkein merkittävimmistä anime-elokuvista. Se on ahdistava psykologinen trilleri, jonka hienot animaatiot tarjoavat heijastuksia Alfred Hitchcockista ja David Lynchistä.

9. La Passion de Jeanne d'Arc (Jeanne d’Arcin kärsimys, Carl Theodor Dreyer, Ranska, 1928)

Carl Theodor Dreyerin mestariteos kuvaa Jeanne d'Arcin oikeudenkäyntiä. Vuonna 1431 Jeanne viedään kahleissa Rouenin linnaan, jossa häntä kuulustellaan englantilaismiehittäjien hallitsemassa kirkollisoikeudenkäynnissä. Jeannea esittävän Maria Falconettin kärsivä ilme ja kasvot kuuluvat elokuvahistorian kaanoniin ja jäävät pysyvästi katsojan mieleen.

10. La Jetée (Kiitorata, Chris Marker, Ranska, 1962)

Still-kuvilla toteutettu mustavalkoinen post-apokalyptinen tieteiselokuva kolmannen maailmansodan jälkeisestä Pariisista ja miehestä, joka lähetetään menneisyyteen, aikaan ennen tuhoa. Tämä vaikuttava lyhytelokuva toimi innoittajana Terry Gilliamin elokuvalle 12 apinaa (1995).

Kovimmille leffafriikeille bonusmainintana vielä nämä kulttiklassikot: Wanda (Barbara Loden, Yhdysvallat, 1971), The Mother and the Whore (Jean Eustache, Ranska, 1973), Walkabout (Nicolas Roeg, Australia, 1971), Black God, White Devil (Glauber Rocha, Brasilia, 1964), Funeral Parade of Roses (Toshio Matsumoto, Japani, 1969), Distant Voices, Still Lives (Terence Davies, Iso-Britannia, 1988), Following (Christopher Nolan, Iso-Britannia, 1998).