Puhkisoitettujen poprock-klassikoiden uudet sovitukset tuovat parhaimmillaan kappaleisiin uuden näkökulman. Uuden tulkinnan pitäisi pyyhkiä alkuperäinen versio kuulijan mielestä pois, ainakin hetkellisesti. Jos se ei siihen pysty, uusi versio on turha.

Miljoonasateen ja Jyväskylä Sinfonian yhteinen projekti tarttuu siis melkoiseen haasteeseen. Sinfoniaorkesteria on todella vaikea (mahdoton?) saada svengaamaan rockbändin tapaan. Siksi tällä levyllä minun mielestäni parhaiten onnistuneita ovat hitaat kappaleet Runoilija II ja Askeleet kahdelle, joissa päästään hyödyntämään ison kokoonpanon koko ilmaisuvoimaa majesteetillisen tyylikkäästi.

Yrityksen puutteesta ei voi moittia. Sovituksissa ei todellakaan ole menty helpoimman kautta, vaan biisit on purettu paljaiksi ja rakennettu alusta alkaen uudelle kokoonpanolle. Kappalevalinnat ovat myös kiitettävän rohkeita.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä ja kulttuurin monitoimimies Janne Laurila on ehtinyt julkaisemaan tänä keväänä jo kaksi levyä. Jazzyhtye Hot Herosin kanssa yhteistyössä syntynyt Nuotiosavua -levy on soljuvaa jazztunnelmointia. Soololevy Janne, tuu jo tänne! tarjoaa rouheampaa otetta.

Janne, tuu jo tänne! -levyllä tekijäkumppanina on mm. Räjäyttäjistä ja Talmud Beachista tuttu Mikko Siltanen. Levy on äänitetty kotistudiomeingillä, ja Siltanen ja Laurila soittavat lähes kaikki instrumentit kaksin. Yhteistyön tuloksena on syntynyt luonteikas, hyvällä tavalla suoraviivainen levy, jossa ei ole liikaa siloiteltu kulmikkuutta pois.

Räyheä kitarasärö ja tymäkkä basso luovat tumman pohjasoundin, joka yhdistettynä Laurilan kuulaaseen ja pelkistettyyn lauluun on vastustamaton yhdistelmä. Laurilan tekstit ovat pohdiskelevia, hieman melankolisesti maailmaa tarkastelevia. Poikkeuksena on Roskia visiiriin –kappale, jossa on hauskoine taputuksineen hyväntuulinen, lähes hilpeä tunnelma. Levyn rauhallisinta antia edustavat Salaliittoteoria akustisine kitaroineen ja haikea Maailma menee menojaan.

Tarkoituksellista tai ei, teksteistä nousee mieleen koronavuoden tunnelmat. Jo avausraita *Jättiläisen askeleet *vie ajatukset pitkään eristäytyneisyyteen: “Vedä takkisi niskaan, on mennyt ikuisuus, kun viimeks kävimme missään, tähän kämppään tukehtuu”. Päätöskappaleessa Kaikki kesken jää unelmoidaan jo normaalista: ”Kohta tuun, kohta täytyy jälleen matkustaa”.

Hieno, vahvatunnelmainen levy, joka jää kuunteluun jatkossakin.

Tiiu, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Pitkän linjan jazzkitaristi Pat Metheny on urallaan ylittänyt genrerajoja, osannut uudistua, ja yllättääkin. Uusimpana aluevaltauksena on levyllinen klassista kitaramusiikkia. Merkillepantavaa on, että Metheny esiintyy levyllä esisijaisesti säveltäjänä, solisteina kuullaan klassisen kitaran huippunimiä.

Levyn aloittava Four Paths of Light on neliosainen sarja soolokitaralle. Solistina on huikea Jason Vieaux, joka on aiemminkin ollut tekemisissä Methenyn sävellysten kanssa; Vieauxin yksi menestyksekkäimpiä albumeja on Images of Metheny, jolle hän on versioinut Methenyn jazzkappaleita soolokitaralle barokkityyliin.

Kuusiosaisen Road to the sun -teoksen esittää taiturimainen Los Angeles Guitar Quartet, joka on tunnettu innovatiivisesta otteestaan.

Pat Metheny tulkitsee itse levyllä yhden kappaleen, kitaralle sovitetun Arvo Pärtin pianoteoksen Für Alina. Instrumenttina on sekä rakenteeltaan että soinniltaan hämmästyttävä 42-kielinen kitara, joka on ulkomuotonsa perustella nimetty osuvasti Pikassoksi.

Road to the sun on huikean kaunis ja koskettava levy. Ehdoton suositus sekä Pat Methenyn, että klassisen kitaramusiikin ystäville.

Tiiu, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tämä levy herätti kiinnostukseni sen vuoksi, että siltä löytyy ensilevytys Einojuhani Rautavaaran viimeiseksi jääneestä sävellyksestä. Kyseinen teos on nimeltään Kaksi serenadia ja se jäi orkestraation osalta kesken, kun Rautavaara kuoli vuonna 2016. Hänen oppilaansa Kalevi Aho vei työn loppuun ja teos kantaesitettiin vuonna 2019. Tällä levyllä kuullaan tuo kantaesitys.

Viulusolistina on yhdysvaltalainen Hilary Hahn ja pariisilaista orkesteria johtaa Mikko Franck. Ensimmäinen serenadi on mietiskelevä ja muutamia erikoisempia sävelkulkuja lukuun ottamatta yllättävänkin helppoa kuunneltavaa. Toinen serenadi puolestaan kiihtyy hieman loppua kohti ja pitää keskittyneessä otteessaan viimeisiin säveliin asti.

Levyltä löytyy myös yksi Ernest Chaussonin esitetyimmistä sävellyksistä: Poème, jolla Hahn soittaa lumoavan intensiivisesti. Hän hyödyntää soittimensa täyteläistä sointia ja antaa mietiskeleville fraaseille aikaa. Teknistä taituruutta vaativat kohdat soljuvat sujuvasti eteenpäin.

Kolmantena teoksena levyllä on Sergei Prokofjevin viulukonsertto nro 1, joka on äärimmäistä teknistä taituruutta vaativa teos. Hilary Hahn saa todella nopeat juoksutuksetkin kuulostamaan uskomattoman vaivattomilta – huolimatta siitä, että viulisti itse tuntee omien sanojensa mukaan olevansa aivan kontrollin äärirajoilla konserttoa soittaessaan.

Jos monin tavoin taiturillinen viulunsoitto kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän levyyn. Levy on kuunneltavissa myös Naxos Music Libraryssä, jonne kirjaudutaan Keski-kirjastojen kirjastokortilla. Levyn kuuntelun ohessa kannattaa avata luettavaksi mainio liitevihkonen, jossa on valotettu kiinnostavasti sävellysten taustoja.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Stam1nan uutukaisella lupausten mukaisesti keskitytään tällä kertaa entistä enemmän kovaan vauhtiin ja kunnon rähinään! Melodioita on heivattu isolla kädellä lähimpään jorpakkoon ja tilalle taiotaan rehevää riffittelyä kaahausta unohtamatta. Jos lähiaikoina oot lähinnä sivistyneesti nyökytellyt Taipaleen ja Elokuution tahtiin niin Novus Ordo Mundi laittaa räkää valumaan valtoimenaan pään vispatessa tahtia. Nyt muuten mennään ja lujaa!

Soundimaailmaltaan levy on hivenen liian kliininen rähjäiseen rässäämiseen, mutta Hyrden kaoottiset vokaalitoiminnot tuovat sopivasti sylkeä tähänkin soppaan. Kyllä tässä ukossa jonkinlainen Väinämöinen asuu ja pysyypi kanteleet muidenkin kourissa. Sanoisin, että täydellistä kesämusaa, 5/5.

Tomi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Koronapandemia tuli ja konsertit toisensa jälkeen peruuntuivat. Alttoviulisti Hiyoli Togawan päivittäiseksi rutiiniksi tilanteen käsittelemisessä muodostui Bachin Sarabandejen soittaminen. Tuttuun musiikkiin turvautumisen lisäksi hän tunsi tarvetta luoda myös jotain aivan uutta. Togawa tilasi 11 säveltäjältä teokset, jotka heijastavat korona-ajan tuntoja eri tavoin. Nämä tilausteokset yhdistettyinä Bachin soolosellosarjan osien sovituksiin löytyvät nyt koottuna BIS:in levylle Songs of solitude. Myös suomalaista väriä on mukana Kalevi Ahon sävellyksen muodossa. Tarkempi esittely levystä on luettavissa Ylen artikkelista. Levyä voi kuunnella myös Naxos Music Libraryssä.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Vaikka Maa ilmasta -yhtye onkin nykyään helsinkiläinen, tällä esikoisalbumilla muistellaan vielä Jyväskylän juuria. Tosin Jyväskylä-viittauksia annetaan ainoastaan kappaleiden nimissä, kyseessä nimittäin on instrumentaalimusiikki. Musiikillisia viittauksia en ole huomannut, ei kuulu maakuntalaulua saati Harjun iltasoittoa.

Albumi on erittäin tunnelmallinen matka, jossa erilliset kappaleet on sidottu tauottomaksi kokonaisuudeksi. Kappaleissa hyödynnetään myös esimerkiksi luonnon ääniä tunnelmien luomisessa. Tämä kuvaus kuulostaa pahemman luokan progelta, mutta tahtilajivaihdosallergikkojen ei tarvitse pelätä: tämä ei ole pienestä hörhöilystä huolimatta mitenkään vaikeaa musiikkia. Useimmat kappaleet ovat kitarariffivetoista pop-rockia, tempoiltaan rauhallisia ja melko toisteisia, mutta silti sen verran vaihtelevia, että mielenkiinto pysyy hyvin yllä. Tyylitaju on kohdallaan.

Hipsterityyliin ainoa saatavilla oleva fyysinen tallenneformaatti tästä albumista on c-kasetti. Jyväskylän kaupunginkirjastossa emme enää vuosiin ole hankkineet c-kasetteja lainakappaleiksi. Tämä albumi kuitenkin kuuluu ilman muuta kirjaston Jyväskylä-kokoelmaan. Kasettia voi siis kuunnella pääkirjastossa ja halutessaan siitä voi tehdä itselleen kopion vaikkapa digitointitilassa. Tai kuunnella suoratoistopalvelusta, miten vaan, suosittelen kaikille!

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

No Gods, No Masters on Garbagen paras levy sitten 90-luvun kulta-aikojen. Shirley Manson on jälleen sotajalalla patriarkaattia, rasismia ja saarnamiehiä vastaan. Väliin mahtuu myös painiskelua Mansonin omien demonien kanssa. Bändi soittaa, kuten aina, komeasti ja soundimaailma tukee Mansonin sanomaa.

Garbage yhdistelee poppia suvereenisti trip hoppiin, industrial rockiin, grungeen, elektronicaan ja mihin vain ikinä tahtoo, mutta onnistuu aina kuulostamaan erehtymättömästi itseltään. Jos bändi ei ole ennestään tuttu, kannattaa ensiksi kuunnella albumi Version 2.0 vuodelta 1998. Sivumennen sanoen, tuo levy kuuluu myös juoksulevyjen ehdottomaan aateliin.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Yksi kirjaston musiikkiosaston kaikkien aikojen lainatuimmista levyistä on vuonna 1991 julkaistu Metallican Metallica (tunnetaan myös nimellä The Black Album). Tuo monia genrensä klassikoita sisältävä albumi täyttää tänä vuonna siis jo 30 vuotta. Juhlan kunniaksi levystä julkaistaan uudelleen masteroitu versio, joka tulee tietysti löytymään myös kirjaston kokoelmasta. Kolmen cd-levyn boksi sisältää alkuperäisen albumin uudelleen masteroidun version lisäksi kaksi levyllistä bonusmateriaalia: mm. liveäänityksiä, demoja ja erilaisia miksauksia. Suosittelen!

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Vinyylijulkaisu Railo on osa kuvataiteilija Hannu Karjalaisen audiovisuaalista projektia, johon sisältyy musiikkia ja videoita. Videoilla luminen maisema ja jää muuttavat hitaasti muotoaan. Myös sellaisenaan toimivassa musiikissa mielikuvat ohjautuvat kappaleiden nimien (Viima, Routa, Kuura, Railo, Musta jää, Kelirikko ja Sula) avulla syksystä talven kautta kevääseen. Levyllä ei kuulla melodioita tai toistuvia rytmejä, vaan verkkaisesti maalailevaa elektroakustista ambient-musiikkia. Talvisemmissa kappaleissa äänimaisema on painostava ja välillä on kuin kuuntelisi jään ääniä sen alapuolelta. Kevättä kohti tultaessa siirrytään valoisampiin tunnelmiin. Tämän levyn kuuntelemista varten kannattaa varata itselleen rauhallinen ympäristö ja aikaa keskittyä mielikuvamatkaan.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tämä on soundtrack niihin päiviin, kun ei ole kiire mihinkään eivätkä velvoitteet paina. Torkkupeitteeseen kääriytyneenä voi juoda teetä ja antaa ajatusten vaellella.

Norjalaisduo on useamman vuoden tauon jälkeen pukannut ulos levyn, joka jatkaa aivan samalla linjalla kuin aikaisemmatkin. Tässä ei ole mitään kovaa tai rajua. Reippaimmatkin kappaleet ovat bossanovan pehmeitä. Akustiset kitarat helisevät ja miehet kuiskaavat stemmoissa. Iki-ihana Feist raikastaa äänellään paria kappaletta.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Suomalainen Moon Shot tekee energistä, suurille lavoille omiaan olevaa rockia mieleen jäävillä melodioilla ja tarttuvilla riffeillä. Yhtyeen tuoreesta esikoislevystä on jo kirjoitettu paljon, eikä ihme, onhan sen tekijöinä varsin nimekästä porukkaa ja jälki on mitä mainiointa. Esimerkiksi Levyhyllyt -blogin Ari Väntänen yltyy kehumaan muutamia albumin kappaleita parhaiksi rock-biiseiksi vuosiin jopa kansainvälisessä mittakaavassa. Aika paljon sanottu, mutta kyllähän tätä musiikkia mielellään kuuntelee – uudestaan ja uudestaan.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Monen muun tenorin tavoin amerikkalainen oopperalaulaja Michael Spyres (1980-) aloitti laulajan uransa baritonina. Hänen äänessään on säilynyt tumma baritoninen sävy ja vahva alarekisteri. Hän pitääkin itseään lähinnä baritenorina. Baritenori on matala tenoriääni tai baritoni, jolla on lähes tenorin ääniala. Baritenoriäänen kunniaan nostanut Gioachino Rossini sävelsi vakaat, arvokkaat miesroolinsa baritenorille ja nuoret rakastajat kevyemmille tenoriäänille.

Michael Spyres on koonnut albuminsa BariTenor ohjelmiston aarioista, jotka on joko sävelletty baritenorille tai joita ovat esittäneet sekä tenorit että baritonit. Levyn 18 raitaa kurottavat pari vuosisataa Mozartista Korngoldiin, joukossa sekä oopperan perusrepertuaaria että Ètienne-Nicholas Méhulin ja Gaspare Spontinin tapaisia harvinaisuuksia. Omat suosikkini levyn esityksistä ovat Tonion prologi Si può? Si può? Ruggero Leoncavallon oopperasta I pagliacci (Pajatso), ehkä siksi, että siinä Spyresin ääni on puhtaimmin baritoninen, sekä leikkisän teatraalinen tulkinta Rossinin Figaron parturin aariasta Largo al factotum.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Tunnelmallisen häröilyn ystävät huomio! Phonemes-levy on nelihenkisen vokaaliyhtye Signen uusin julkaisu ja ensimmäinen osa Onomatopoesia-levytrilogiasta. Levyllä kuullaan ihmisäänten lisäksi myös viulua ja erilaisia lyömäsoittimia. Meininki on hyvin kokeilevaa ja vaikeasti luokiteltavaa.

Levyn yleistunnelma on enimmäkseen mietteliäs, joitakin vähän räväkämpiä kohtia lukuun ottamatta. Äänimaisema on koko ajan miellyttävän luonnollinen. Pidän siitä, miten äänet liukuvat toistensa lomitse, yllättäviä sointuja ja rytmejä muodostaen. Ja onhan tässä myös huumoria, että kaikenlaista sitä keksitäänkään!

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Euroviisut peruuntuivat, mutta levy julkaistaan silti. Viime vuosien viisuista on valitettavan harvoin saatu isompia hittejä, pahimmillaan kyse on pelkästä lavashow’n soundtrackista. Tämän vuoden veikkauksissa Liettuan On fire –kappaleen oli monen listoilla korkealla, mutta olisiko siinä aineksia kestohitiksi? Venäjän huumori-lattari-teknopläjäys Uno täyttää ainakin raivostuttavan kesähitin kriteerit. Islannin Think about things menee sekin jalan alle tehokaasti ja esittäjä Daði Freyr menee ainakin minun seurattavien listalleni.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

EDM:ää palestiinalaisittain? Mikä ettei. Teknopaukkeeseen tuo ihan uuden säväyksen arabialainen pop-melodiikka. Siinä missä länsimaissa on totuttu jakamaan oktaavi 12 osaan, Zenobian syntsamelodioissa sävelmahdollisuuksia on huomattavasti enemmän. Alkuun tämä kuulostaa epävireiseltä, sitten hauskalta ja lopulta virkistävältä. Rytmipuolellakin ammennetaan perinteestä, mutta kyllä länsimainenkin tanssijalka pysyy tässä mukana.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Emmi Kujanpää yhdistelee estoitta suomalaista ja bulgarialaista kansanmusiikkia ja todistaa, että musiikki ei tosiaankaan tunne rajoja. Kujanpää törmäsi nuorena opiskelijana Töölön kirjastossa Trio Bulgarkan levyyn ja rakastui.
Trion laulajat olivat kuuluisan Le Mystère des Voix Bulgares -kuoron entisiä solisteja. Kujanpää opiskeli bulgarialaista laulutekniikkaa mysteerikuoron johtajan Dora Hristovan oppilaana ja tekee yhä yhteistyötä kuoron lauluakatemian kanssa. Soololevy Nani on tuon yhteistyön tulos.
Levyn kappaleet ovat Kujanpään säveltämiä, sovittamia ja pääosin sanoittamia. Lauluäänten lisäksi levyllä kuullaan Kujanpään kannelta, Eero Grundströmin harmonia, Jarkko Niemelän trumpettia ja Sauli Heikkilän kurkkulaulua ja morin huuria. Kaunista, intensiivistä musiikkia naisena olemisesta.

Heidi, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Millaisen musiikillisen muodon saa liito-orava, rapu tai merisiili? Petri Kumelan uudella albumilla Small creatures (Pienet otukset) kuullaan nykymusiikin säveltäjien tekemiä pienoismuotokuvia monen monituisista pikku otuksista soolokitaralla esitettyinä. Kappaleiden tyyli vaihtelee laidasta laitaan, ihan niin kuin niiden kuvaamat kissaa pienemmät otuksetkin eroavat toisistaan. Yksi kelluu tyynesti paikoillaan, toinen kolistelee rytmikkäästi menemään ja kolmas kaartelee metsästyslennollaan. Albumilla on yhteensä 35 lyhyttä sävellystä ja niiden kokonaisuus on monipuolinen ja taiturillinen.

Kumelan tilauksesta tehdyt sävellykset liittyvät Laura Ruohosen kirjoittamiin runoihin ja Erika Kallasmaan laatimiin kuvituksiin uudessa Otus opus -kirjassa.

Sanna, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Runsasta ja yllätyksellistä! Plutonium 74:n kauan tekeillä ollut kolmas levy on melkoinen musiikillinen aarrearkku. Isosta bändistä lähtee monenlaista ääntä, laulajilla riittää sanoja yli keskiverron, sävellyksissä on koukkuja ja sivupolkuja niin paljon, että kuuntelija ei varmasti kyllästy. Homma ei kuitenkaan mene kikkailuksi, vaan yleisvaikutelma on lämpimän luonteva. Sanoituksissa on viistoa huumoria ja assosiaatioleikittelyä, ehkäpä jotain painavampaakin löytyy, kunhan ehdin tarkemmin kuuntelemaan.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto

Musiikilliset raja-aidat eivät näitä miehiä hidasta. Juha Kujanpää (urkuharmoni) ja Joakim Berghäll (saksofonit) ovat armoitettuja kansanmusiikkiperinteen möyhentäjiä. Tällä levyllä ehkä kuitenkin olennaisinta on tunnelma, ei niinkään musiikkigenre. Äänisuunnittelija Teemu Korpipään rooli tunnelman luomisessa on niin suuri, että hänen nimensä on levynkannessa tasaveroisena edellä mainittujen kanssa.

Levy houkuttelee hidastamaan vauhtia, tai oikeammin vaatii pysähtymistä ja keskittymistä kuuntelemiseen. Tämä on todella rauhallista, rauhoittumista ja mielen eheytymistä edistävää musiikkia. Kaksi viimeistä kappaletta, tradit ”Syntymistään sureva” ja ”Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta”, jättävät ainakin minut jo hieman turhankin melankoliseen tilaan. Tilanne on kuitenkin helppo korjata kuuntelemalla bonuksena uudestaan joku levyn valoisammista kappaleista.

Aapo, Jyväskylän kaupunginkirjasto